keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kärsimättömyyttä

Olen ollut tämän viikon jokseenkin poissaoleva joten en ole blogin puolellekkaan vaivautunut. Koiranpentu vie aikaa, mutta olen myös murehtinut jo nyt oletettua negatiivista viivaa raskaustestissä. 

Nyt siis meneillään dpo 9 enkä ole vielä testaillut. Eihän vielä välttämättä mitään näkyisikään, mutta silti olen miettinyt jo testaamista. Samalla, kun haluaisin testata niin olen varma etten ole raskaana. 

Minulla ei ole juurikaan oireita. Paitsi on. Mutta ne ovat keksittyjä. Luulisin. Monta päivää olen vain kuulostellut kehoani ja välillä olen varma onnistumisesta ja välillä taas täysin vakuuttunut epäonnistumisesta. Useimmiten jälkimmäistä. Voi tätä rentoutta (lue: epätoivoa). 

Menisivätpä päivät nopeammin! Maanantaina pitäisi laskujen mukaan menkkojen alkaa. Nyt ei auta kuin rukoilla jumalaa ettei näin käy. 

                 Helga etupenkillä <3

1 kommentti: