tiistai 11. maaliskuuta 2014

Aikaansaava päivä

Olen kevät-ihminen henkeen ja vereen vaikka rakastan myös syksyä. Keväisin olen yleensä iloisempi ja stressaan vähemmän eli perus kaamos-vihaaja-ihminen ilmottautuu. 

Tänään onkin ollut mitä ihanin kevätpäivä ja miehen kanssa on saatu paljon aikaiseksi. Olen tiskaillut, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, imuroinut ja luutunnut. Teimme myös hieman raivaustöitä ja heitimme kaikkea ylimääräistä tilpehööriä roskiin mitä on kertynyt. Meillä on sellainen Ikean iso Expedit (5x5) hyllykkö (miehen...), joka ei mielestäni ole kuin turhuuksien kerääjä. Haluaisin kyseisestä rotiskosta eroon, mutta mies ei suostu. 

Ostettiin pari kuukautta sitten meidän naapurilta halvalla mummopyörä. Olen haaveillut sellaisesta aina ja mies lupasikin kyseisen yksilön minulle kunnostaa. Minä kun en talvisin uskalla pyöräillä, olen malttamattomana odottanut, että projekti "pyörä" käynnistyy. Tänään oli se päivä! 


Renkaat ja jotain muuta pientä vielä puuttuu, mutta alkaa näyttää pyörältä jo. Pyörä on minusta kivan tyttömäinen. 

Nyt mennään kp 11. Odotan ovista kovasti, mutta olen silti melko levollinen. Yritän olla stressaamatta. Olen pohtinut voiko vuodenajoilla olla vaikutusta raskautumiseen? Jotenkin tuntuu, että itsellä ainakin mahdollisuudet voisivat olla korkeammat nyt, kun tuo d-vitamiinipallo tuolta ylhäältä pilkistelee ja huuhtoo kaamosmasennuksen rippeet pois. Pelkkää toiveajatteluahan tämä on, mutta ainakin olen iloinen! :) 

Nyt suihkuun _rentoutumaan_ ja odottelemaan rakasta töistä kotiin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti