Olen toki iloinen heidän puolestaan, mutta samalla ne uutiset ovat myös muistutus siitä, että minä en ole raskaana, minun sisällä ei vielä kasva pientä ihmettä. Tuntuu, että voin olla aidosti onnellinen toisten puolesta vasta, kun meillä tärppää. Itsekästä, mutta minkäs teet. Välillä olen jopa katkera.
Olen koko ikäni tiennyt haluavani lapsia, viimeiset kolme vuotta olen halunnut lasta todella paljon ja viimeisen puoli vuotta olen halunnut lasta niin paljon, että sattuu. Ja sitten ihmiset käskevät rentoutua, eikä ressata mistään vitamiineista tms.
Kysymys kuuluukin: Miten olla ajattelematta asiaa ja mennä omalla painollaan, kun se tuntuu tärkeimmältä asialta maailmassa? Miten voisin rentoutua? Tiedän, että luultavasti vaikeutan omia mahdollisuuksia tulla raskaaksi miettimällä asiaa jatkuvasti, mutta toisaalta, olen ainakin tunnollinen! Ja ahkera. Voisin lukea koko päivän vain raskauteen liittyviä asioita.
En ymmärrä miten mies jaksaa minua, mutta vielä se on pysynyt rinnalla. Hän kerran kysyikin, että mitenhän sitten, kun raskaus onnistuu, että mitähän sitten alan suunnittelemaan. En hänelle vielä kertonut, etten säikäyttäisi, mutta hääthän ne ovat seuraavaksi sitten haaveilulistalla!
Taitaa olla minun aika mennä nukkumaan, huomenna kuudelta töihin. Pientä kaivaten.
Alan seurailemaan :) Meilläkin viides yk menossa, tosin keskenmenon jälkeen, mutta ollaan nyt samassa vaiheessa! Toivon pikaista raskautumista! Juuri tuo asia että pitäisi antaa mennä "omalla painollaan" on minullekin ollut hankalaa: kun kerta toivon lasta koko sydämestäni, niin miten EN voisi sitä ajatella?!? Juuri nyt olen sellaisessa tilanteessa, että on taas vaihteeksi ollut helpompi keskittyä muihinkin asioihin (kuten koiranpennun odottamiseen <3), mutta ei varmasti mene päivääkään ilman että en muutamaa kertaa huokailisi raskauden viipymistä.
VastaaPoistaKiva kuulla! =) Toivotaan, että viides kerta toden sanoo meillä molemmilla. Niin, sepä se. Itsekin kyllä nyt uskon, että kun koiravauvamme tulee, että minulla on helpompi olla miettimättä kokoajan raskautumista. Toivottavasti ainakin! =D
Poista